Vanheneva lemmikki

Vanha kissa on vanha ystävä. Kun ystäväsi vanhenee, se tarvitsee enemmän ymmärtämystäsi ja apuasi. Koska se ei osaa huolehtia itsestään, on Sinun tultava avuksi. Milloin lemmikkisi on vanha? Kissa  elää keskimäärin kissa 17-18vuotiaaksi, eli 10-12vuotias on seniori ja 14-15vuotias on geriatrinen potilas. Pisin ikä lienee kissalla 36 vuotta. Pitkään ikään on varmasti ollut vaikuttamassa edulliset perintötekijät, mutta myös huolellinen hoito ja hyvä ravitsemus.

Vanhuuden vaikutukset elimistöön ovat kahdenlaisia. Ensinnäkin ikääntymisen seurauksena tapahtuu sellaisia muutoksia, joita ei voi estää tai hidastaa. Näitä ovat esimerkiksi kuulon huononeminen, näön heikkeneminen ja vähentynyt aktiivisuus. Nämä muutokset johtuvat muuttuneesta fysiologiasta. Toiset muutokset ovat patologisia, joiden syntymiseen tai kehittymiseen voidaan jossain määrin vaikuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi sydänsairauden, munuaissairauden tai hampaiden ja niiden tukikudosten sairaudet. Ikääntymiseen liittyy myös riski kasvaneesta verenpaineesta, liikalihavuudesta, vastuskyvyn heikkenemisestä jne.

Voimme siis yrittää estää tai ainakin hidastaa osaa ikääntymisen tuomista muutoksista. Säännöllisillä vuosittaistarkastuksilla ikääntyvälle  kissalle voidaan tehdä perusteellisempi tarkastus ("seniori/geriatrinen tarkastus"). Tämä sisältää kliinisen tutkimuksen, punnituksen, verenpaineen mittaamisen, virtsanäytteen tutkimisen ja sekä muita laboratoriotutkimuksia maksan, munuaisten ja kilpirauhasen toiminnan arvioimiseksi. Tarvittaessa voidaan ottaa myös röntgenkuvia. Hammaskivi poistetaan säännöllisesti. Havaittuja muutoksia voidaan hoitaa muuttamalla ruokavaliota vähemmän elimistöä kuormittavaksi ja lääkehoidolla. Erilaisiin ongelmiin sopivia tukiruokavalioita on useita erilaisia. Eläinlääkäri osaa neuvoa, mitkä ovat sinun lemmikkisi mahdollisia terveysriskejä ja osaa suositella mahdollista ruokavalion muutosta tai lääkitystä.

Muistakaa että vanhuus ei ole sairaus ja jopa vanhat kissat ansaitsevat hyvää hoitoa. Kaikki "elintasosairaudet" (sokeritauti, kilpirauhasen liikatoiminta, sydänviat, munuaisongelmat, verenpaine sairaus, selkärangan rapeuma) esiintyvät 80% tapauksista yli 10 vuotiaalla kissalla.